Yö korjaamon pihassa oli yhtä pitkä kuin kaikkina muinakin öinä leirintäalueilla. Ympäristössä tuntui olevan niin koiria kuin kukkojakin runsaasti. Ison tien äänet kantautuivat vaimeasti korviini yön pimeinä tunteina havahtuessani laskemaan perheen päälukua. Meillä olisi tässä ihan kohtuullinen leirintäalueympäristö: sähköä riittäisi korjaamon seinästä ja vesiletkukin oli aivan kotimme oven edessä. Ruokaa saisi kaupasta kuten aina ennenkin, joten mikäpä täällä ollessa.

Aamuyöstä hyppäsin tukka pystyssä ylös. Vessan seinän takaa kuului rymähdys. En ensin tavoittanut, mistä oli kyse, mutta armaan aviopuolison sadattelu johti jäljille. Vessa sijaitsee vaunun etuosassa, joten pohjan tippuminen paikaltaan oli jättänyt tyhjiön käymälänpöntön alapuolelle ja tuotostemme keräysastia oli vajonnut tukevammalle pohjalle irroten seinästä joitakin senttejä. Pudotus ei ollut pitkä eikä kova, mutta istumisasentoa joutuisi hieman muokkaamaan jatkossa saadakseen tarpeensa toimitettua. Nauroin vedet silmissä naapurin kukon kanssa kilpaa. Mistäpä sitä olisi tiennyt illalla nukkumaan mennessä, että aamulla herätessään joutuisi vessareissullakin reisilihaksia aktivoimaan ahkerasti pöntön päällä kyykkiessään.

Olimme useaan otteeseen taivastelleet pikkuvessamme muunneltavuutta suihkuksi. Kahden sentin rako oven alalaidassa ei ollut antanut viitteitä kosteustiiviistä suihkukopista. Pesut olivat jääneet kokeilematta. Suihkuttomuus ei ollut uusi tilanne perheessämme. Muuttaessamme kuusitoista vuotta sitten nykyisille asuinsijoillemme, olimme toimineet Hausjärven rakennustarkastajan iloksi päättäväisesti ja varsin meille epätyypillisen vauhdikkaasti. Toisin sanoen muutimme työmaaparakkiin, jolla ei ollut rakennuslupaa eikä mitään muutakaan lupaa asua pysyvästi juuri ostamallamme maatilkulla. Luvissa ja ylipäätään talon suunnittelussa vierähti puolisen vuotta, jonka ajan kuntakin panttasi kunnallistekniikkaansa. Lähivessamme sijaitsi viiden kilometrin päässä Nesteellä, Viken mennessä mummolaan hoitoon sai mummo kylkiäisenä niin pyykit kuin likaiset astiatkin. Kamalan kätevää kodinhoidollisesti, mutta silloin ei pienissä tiloissa asunut kaksin kappalein hormonien kiihdyttämiä hikirauhasteinejä. Oli aika herättää uudisraivaajahenki henkiin.

Onneksi vaunuinsinööri oli suunnitellut ison ikkunan valaisemaan vessaamme kaikessa viisaudessaan. Päätimme raottaa ikkunaa ja vetää letkun ulos. Tähtitaivaan alla meillä olisi tilaa suihkutella, eikä puunaussession päätteeksi olisi tarvetta kuurata kaikkia kahtatoista neliötä veden liriessä niin pöntön takaa rakenteisiin kuin oven alta muihin asuintiloihin. Yhden hengen suihkussa käynti vaati ryhmähenkeä.

Tommy paiski pitkää päivää korjaamolla, joten meidän suihkuaika venyi reilusti yli kymppiuutisten jälkeen. Uskoimme nimittäin, että suihku ilman yleisöä olisi saattaisi saada puhtaampaa jälkeä aikaiseksi. Yksi tarvittiin hanan käyttäjäksi vessaan, sillä insinööri, joka oli tainnut kopioida ikkunaidean joltain viisaammalta, ei ollutkaan enää muistanut vakoilla, minne olisi ergonomisesti hyvä sijoittaa vesihana. Vesihana oli sijoitettu kattoon. Varmaa oli, ettei vesi alkaisi siis vuotamaan vahingossa, mutta ulkosuihkua ajatellen se oli hieman etäällä käyttäjästä. Lisäksi suihkunurkallemme sojotti suoraan korjaamon valvontakamera. Tero isompana ja pisimpänä valjastettiin pitämään suurinta kylpytakkia suihkuverhona ja toisella puolella oli teoreettinen mahdollisuus naapurin ponin lisäksi ihmisyleisöstä, joten sinnekin puolelle tarvittiin joku pitämään hämyverhoa yllä.

Reissun aikana oli vesipumppu sanonut sopimuksensa irti ja se oli vaihdettu uuteen. En muista kerroinko siitä, vai unohdinko mainita, mutta uusi pumppu oli hankintamaansa auringon väsyttämä jo asennusvaiheessa. Vettä tuli hanasta puolet vähempi kuin aikaisemmin, josta Tero vesipostivastaavana oli kovinkin kiitollinen. (Tarkemmin ajateltuna, oli varmaan tahallaan hankkinut vähän laiskemman puoleisen pumpun, ettei tarvitsisi niin ahkeraan säiliöitä täytellä.) Laiskahko pumppu työnsi suihkusta pikkuriikkisen lirun vettä ja senkin useana iltana kylmänä, ennen kuin aloimme oppia laittamaan vedenlämmityksen ajoissa päälle. Jos joskus kotona, oli kylpyhuone paksussa vesihöyryssä kuuman suihkun jäljiltä, ei nyt höyryistä ollut tietoakaan. Ilmastointi pelasi loistavasti eikä kosteusvaurioista ollut pelkoa. Joka kerta kuitenkin puhdasta tuli ja useimmiten saimme koko perheen yhteisen naurukohtauksen hiipiessämme takanurkan kautta illan pimetessä kuin kolme pientä rosvoa iltapesulle.

Vakuutusyhtiön ja SOS 24/7 -palvelun lisäksi on tullut tutuksi vahinkotarkastajakin jopa siinä määrin, että meillä oli hänelle(kin) suora numero. Vakuutusyhtiön pähkäillessä ja SOS 24/7 soitellessa milloin mitäkin lisäselvitystä pyytääkseen, päätimme kilauttaa suoraan tarkastajalle, sillä tavoin toivoimme pääsevämme kivuttomimmin päämäärään eli jatkamaan matkaa.

Taisi olla tarkastajalla huono päivä, sillä sain heti kättelyssä kuulla, etteivät vahinko ja kertomus kohtaa. Kuulosti ikävältä lauseelta. Tarkoittaisiko tämä sitä, että vakuutusyhtiö pesisi murheestamme kätensä? Sain kuulla tarkastajan koottuja viisauksia siitä, että maalaisjärjen mukaan vaunun voi sitoa nippuun liinalla, joita voi ostaa, vaikka ruokakaupasta ja paketoituna tuoda Suomeen arvioitavaksi. Meidän perheessä niitä kutsutaan kuormaliinoiksi ja ainakaan tähän mennessä en ole vielä niitä löytänyt paikallisesta Pingo Docesta, vaikka kaikkea mielenkiintoista siellä onkin. Jatkoin sinnikkäästi kyselyä ja päätin heittäytyä blondiksi tiedustellessani, kuinka me sitten suojataan vaunu vesisateelta ja kosteudelta. Murphy lähettäisi varmasti oman pikkusadepilven matkaseuraksemme. Sain ohjeet käyttää karavaanareiden suosimaa ilmastointiteippiä, koska vaunu olisi mitä ilmeisesti lunastuskuntoinen, niin pienellä lisäkosteusvauriolla ei olisi väliä. Nyt oli jo pakko tarkentaa, että oma koti on vuokrattuna heinäkuun loppuun asti, jolloin retkemme olisi takana, joten emme ole tulossa Suomeen vielä hetkeen aikaan. Tarkastajallakin oli valtti vielä käyttämättä. Hän totesi, ettei vaunu ole meidän, joten emmehän me saisi edes niitä rahoja. No emme niin, mutta omistaja ne varmasti haluaisi, joten mieluummin maksajana vakuutusyhtiö kuin me itse. Isä-vainaan elämänohjeista eräs, kun oli ollut auton avaimia ojentaessaan: ”Pellit suorana tai maksaja mukana”. Nyt etsimme kiivaasti sitä maksajaa, koska ”pellit” eivät enää olleet suorat. Puhelun päätteeksi totesin Terolla, että meillä on selvästi erilainen käsitys ”ihan mukavasta kaverista”. Voisin jatkossa olla ”ihan mukava vaimo” katsotaan sitten, kuinka suu pannaan ja miten kauan isäntä katselisi ”ihan mukavaa”. Summa summarum vaunusta haluttiin lisää yleiskuvia. Niitähän me otettiin neljästä suunnasta ja laitettiin menemään ”ihan mukavalle kaverille”.

Onneksi vakuutusyhtiön ulkomaan puolelta ja SOS 24/7 -palvelusta kilauteltiin pitkin viikkoa ja tiedusteltiin, kuinka me pärjätään. Hetki puhelimessa empaattisen ihmisen kanssa antoi ripauksen uskoa tulevaan. Joka kerta meitä muistutettiin vakuutuksesta saatavalla kolmella hotelliyöllä. Ensimmäisen käytimmekin Madridissa, jossa nähtävyydeksi riitti Viken ja Teron Real Madrid - Girona -matsi. Oleellisempaa oli hotellipalvelut: kuntosali, sauna, spa tai joku märkä kaukalo, jossa saattoi hetken killua ja erinomaiseksi kehuttu aamiainen. Harvemmin sitä on istunut auton kyydissä matkalla kohti kulttuurikaupunkia mielessään kuuma suihku. Saatoimme todeta olevamme maailman onnellisimpia ihmisiä vaipuessamme uneen saunapuhtaana puhtaiden lakanoiden välissä kohtuu pehmeässä sängyssä. Teinimonsterikin oli nähnyt 20 metrin päästä vilaukselta idolinsa Ronaldon, joten mitä tässä enää osaisi vaatia valmiissa maailmassa…

Comments are closed.

Ota Yhteyttä


Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.







%d bloggers like this: