Tällä viikolla meinasi olla ruuhkaa tehtävien suhteen. Oma vikani, koska olin jättänyt osan viime tippaan, mutta mitäpä niitä turhan aikaisin tekisi. Viikon aikana on ensimmäistä kertaa herännyt vahva tunne opintovapaalla olosta. Verkkotentti aloitti ruuhkan purun maanantaina. Lisäksi kolme tehtävää saattelin loppuun omalta osaltani. Tehtävistä viimeisin oli tuskallisin ikinä. Tero kävi viimeisintä Finriski-aineistoa läpi ja tuskaili, ettei aiheesta saa mitään irti. Lähdemateriaalia oli pitkästi yli tuhat sivua, joten jossain vaiheessa alkoi irrota. Lisäksi Aamulehden toimittaja otti yhteyttä ja halusi tehdä jutun lehteen. Onneksi vaunun penkit ovat olleet pehmeämmät kuin kirkon penkit, muuten olisi tullut äitiä ikävä.

Viken koulusta on kyselty harjoitteluiden perään. Vaikka Vikke ei ole vielä tehnyt yhtään harjoittelua virallisesti, niin täytyy sanoa, että nostan hänelle hattua. Harvemmassa perheessä 16 -vuotias suunnittelee, toteuttaa ja hoitaa keittiön siivoushommat yhtä jouhevasti kuin Vikke nykyisin. Alku ei ollut helppoa. Olen harjoitellut palautteenantoa yliopistolla vaikka kuinka paljon, ja hampurilaispalautemalli on työelämässä takaraivoon moukaroitu, niin kotioloissa nälkäisenä hienovaraisuus joskus (lue: melko usein) unohtuu. Viimeiset viikot olemme keskustelleet ruoan terveellisyydestä, lautasmallista, ateriarytmistä, annoskoosta, erilaisten elintarvikkeiden ravintoainesisällöistä jne. Kotiinpaluuta on kuulemma muutamaan otteeseen odotettu normaalia hartaammin, koska ”sä, äiti rauhoitut ja unohdat nää ravitsemushössötykset”.

Jos terveelliset elämän tapojen noudattamiseen liittyviä ohjeita on viljelty riittämiin, niin liekö oma siivousosuuteni ollut lasten kengissä, koska perjantai-iltana kuuntelin veljesten välistä keskustelua.

Vikke: ”Äiti, tälläkö mä pesen?”

Äiti: ynähtelyä

Vertti: ”Vikke, mä annan sulle vihjeen. Käytä sitä vihreetä, litteetä sientä, sillä karkeemmalla puolella lähtee hyvin.”

Vikke: ”Ai, tää vai?”

Vertti: ”Joo, se on tosi hyvä!”

Kyseessä oli liedenpesu. Vertti oli valinnaisessa kotitaloudessaan hinkannut lieden kiiltäväsi ja valitteli silloin, että Vikke ei ole oikein hoitanut hommiansa kunnolla. Tämän vuoksi hänen pilkunviilaaja isänsä teki tehotarkastuksia. Hyvin on petrattu ja liesi kiiltää.

Asprovallan ensimmäisenä iltana Teron juttusille ennätti mukava pariskunta, joka selvisi seuraavana päivänä isäksi ja tyttäreksi. Juttua meillä riitti niin hyvin, että seuraavana aamupäivänä jaoimme heidän kotonaan Turkissa kasvattamiaan vesimeloneita. He olivat matkalla Turkista Itävaltaan. Vieläkin, kun Vikke herkistyy kyyneleihin ruoanlaiton aikana, muistelemme heitä, sillä saimme heiltä myös pussillisen makoisia mutta voimakkaita sipuleita.

Paralio Astrossa vietimme menneellä viikolla normipäivärytmin mukaista rantapäivää. Koskapa rannat ovat melkeinpä yksin meidän käytössä, emme ole nähneet tarpeelliseksi hyssytellä poikia. Sitä joutuu tekemään ihan tarpeeksi kämppärillä, ettemme häiritsisi kauhean pahasti naapureita. Oma vikani, koska kotioloissa olen aina ajatellut, että kyllä tänne maailmaan ääntä mahtuu. Sen mukaan perheessämme on useasti kommunikoitukin. Meren pohjasta löytyi jälleen hienoja simpukkalöytöjä, joita Vertti nosteli ilmoille ja samalla selosti, mitä muuta vedenalaisesta maailmassa oli näkynyt. Itse makasin jonkun matkan päässä nenä Ravitsemustieteen kirjassa. Keskustelumme päätteeksi rannan ainoa kanssamakoilija tiedusteli, puhuimmeko suomea.

Kysymyksen myötä saimme tutustua ihastuttavaan kreikkalaiseen herrasmieheen nimeltä Nikolaus. Hän oli jäänyt eläkkeelle vuosia sitten Kreikan merivoimista ja vietti osan eläkepäivistään kotitalollaan läheisessä Meligo-nimisessä kylässä. Samana päivän iltana saimme tutustua hänen 1800-luvulta peräisin olevaan perinteiseen kreikkalaistaloon ja puutarhaan. Seuraavana päivänä Nikolaus toi meille maukkaita paprikoita, kesäkurpitsoita ja munakoisoja. Vikke pääsi opettelemaan hänen kanssaan kalan valmistusta perinteisin opein, ja viimeisenä iltana ennen lähtöämme nautimme herkullisen illallisen paikallisessa tavernassa. Kaikkien kohtaamisen aikana saimme kuulla monia monituisia tarinoita hänen pitkästä ja tapahtumarikkaasta elämästään. Sovimme täydellisesti yhteen. Hänellä oli tarinan kerronta -taito hallussa ja meillä suomalaisina taipumus kuuntelemiseen. Nauroimme tälle Nikolauksen kanssa erityisesti viimeisenä iltana tavernassa.  Nikolaus kertoi tarinoitaan ja me muut istuimme hiljaa ja söimme.

Saapuessamme Paralia Astroon seuranamme oli ollut pari autollista saksalaisia, mutta jo muutaman päivän päästä jäimme kämppärille ihan itseksemme. Omistajapariskunta laitteli paikkaa talvikuntoon ja pikimusta vahtikoira Jack piti meistä huolta. Hän oli seuranamme niin aamulenkeillä kuin rannalle mentäessä. Eräänä päivänä emäntämme tuli kertomaan heidän lähtevän miehensä kanssa Ateenaan sairaalaan. Hän halusikin jo tässä vaiheessa antaa meille läksiäislahjat. Olimme hieman hölmistyneitä. Läksiäislahjat? Mennessämme maksamaan saimme kuitin lisäksi emännän itsensä tekemiä oliiveja ja oliiviöljyä. Onneksi Vikke oli juuri sinä päivänä tekemässä Nikolaukselle pullaa ja se oli juuri uunissa. Kipaisin nopeasti vaunulle ja sain jotain vastalahjaksi annettavaksi. Tästä innostuneena emäntä vei meidät ulos ja ojensi meille ison ruukullisen basilikaa. Olin jonakin päivänä käynyt kysymässä häneltä, saisinko taittaa pienen oksan ruokaan, kun kaupassa ei ollut ollut tuoreyrttejä tarjolla. Tämän jälkeen olimme käyttäneet niitä ruoanvalmistuksessa emännän hyvien ohjeiden säestyksellä.  Basilikan lisäksi pihamaalla oli oreganoa. Yrttien maut olivat niin paljon voimakkaampia kuin koskaan kotona. Seisoimme siis keskellä pihaa ruukku sylissä ja mietimme, että täytynee tutkia internetiä. Mitäköhän siellä sanotaan kasvien kuljettamisesta maasta toiseen? Onneksi tuoksu on niin vahvasti basilikamainen, etten uskon meitä pidätettävän rajalla ainakaan huumausainerikoksesta.

Omistajien lähdettyä jäimme vielä pariksi yöksi. Jack-koira nukkui vaunumme alla ja ruokaostoksien mukana tuli koiranruokapurkki mukanamme. Olimme löytäneet naapurikylän Coop-kaupan emännän ohjeiden mukaisesti. Coop ei ollut kylän uusin eikä kiiltävin liike, mutta palvelu oli ihan ehdottomasti parasta. Siellä käydessämme saimme aina tarkan selostuksen, mikä juusto oli parasta ja missä yhteydessä sitä kannattaa nauttia. Lisäksi löysimme kaikkien maustamattomien jukurttien joukosta juuri sen parhaan paikallisen. Jokaisen perinteisen raaka-aineen mukana tuli tarkat valmistusohjeet. Sanalla sanoen aivan mahtava paikka. Olimme kotona valmistaneet tsatsikia, mutta nyt opimme, että pieni tujaus valkoviinietikkaa antoi sille peloponnesolaisen säväyksen. Ohjeita ei tyydytty antamaan vain suullisesti, vaan ne myös näytettiin, myynnissä olevasta raastinraudasta esiteltiin kurkun raastamiseen tarvittava karkein terä.

Onneksi sydän on mitä ilmeisemmin uusiutuvaa materiaalia, koska jälleen meiltä jäi palanen Paralio Astrokseen. Toivomme näkevämme Nikolauksen vielä uudelleen mahdollisesti jo ensi syksynä, kun hän ehkä tulee tervehtimään tytärpuoltaan Suomeen. Toivomme, että kämppärin hiljaisella isännällä meni kaikki hyvin sairaalassa. Toivomme, että Jack ei jää auton alle. Kämppärin portti oli aina hieman raollaan, jotta hän saattoi kulkea siitä vapaasti, miten ja milloin haluaa. Lenkillä ollessamme hän kulki useimmiten keskellä tietä mukanamme. Auton tullessa siirtyminen tien laitaan tapahtui hyvin arvokkaasti ja rauhallisesti, joten autoilijat joutuivat hidastamaan joka kerta. Kertaakaan äänitorvet eivät soineet tai ikkunasta huudettu meille. Koira hyväksyttiin täysivaltaisena tienkäyttäjänä kuten meidät muutkin. Miksi ei olisi hyväksytty? Niin useasti olemme saaneet todistaa lampaiden, lehmien ja vuohien tien käyttöoikeuksia matkamme aikana.

Comments are closed.

Ota Yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.







%d bloggers like this: