Keitä me Venäläiset oikein ollaan? Kuka hullu keksi ahtautua 12 neliöön ja jättää taakse sosiaaliset kontaktit ja turvallisen toimeentulon? Hullunkurisen perheemme jäseniä matkassa täällä jossakin on siis neljä. Kaikki me olemme Atria-mainoksen kaltaisia nälkäisinä kärttysäkkejä ja ruoan saatuamme melko leppoisia hölmöläisiä.
Vertti on laumamme nuorin ja useasti vuosien varrella todettu olevan myös se kaikkein aikaan saavin tapaus. Lapsuuteni lempikirjoja oli Vaahteramäen Eemeli ja sen myötä halusin antaa lapsellemme myös nimeksi Eemeli. Halusin päästä huutamaan Vaahteramäen Eemelin isän tavoin talomme rappusilta Eeeemeliiii! Sitä on muuten saanut huutaa siitä lähtien, kun lapsi oppi kävelemään.

Ensimmäinen suuri sykkeen kohoaminen oli Vertin ollessa puolitoistavuotias. Heräsimme varhain ja lähdimme Vertin kanssa katselemaan talomme rakennustyömaalle, mitä voisimme puuhastella. Edellisenä päivänä oli talomme saanut sateen ja tuulen kestävät kattotiilet ja aloin keräillä ylimääräisiä palasia talon ympäriltä. Touhusimme siinä molemmat innokkaasti, kunnes kuulin iloisen huudon: ”Äitii, äitii!” En tavoittanut aluksi, mistä huuto kuului, kunnes tajusin, että Vertti istui kuistin katon reunalla reippaasti jalkojaan heilutellen ja vilkutti. Korkeutta oli varmaan noin neljä metriä, joten paniikki oli lähellä. Kotikatumme pihoilla oli vielä hiljaista, joten apuja ei ollut saatavilla, vaan itse oli lähdettävä kiipeämään. Minä, joka poden heikotusta ja huimausta jo ikkunan pesussa, kun jakkaralle kiipeän. Loppujen lopuksi sain lapsen vyötäröstä tiukan otteen ja ajattelin, että nyt on kaikki hyvin. Onneksi ei kukaan naapureista nähnyt meidän alastuloa, koska olisivat varmasti ihmetelleet, miksi ihmeessä naapurin emäntä on lapsensa halunnut katolla käyttää??!!!

Vertillä on suuri halua toimia oikein ja maailman sääntöjä hän pyrkii seuraamaan mustavalkoisesti onnistumatta siinä aina parhaalla mahdollisella tavalla. Reissun aikana vaunukoulun säännöt ovat mitä todennäköisemmin huomattavasti joustavammat viidennen luokan oppimäärää tankatessa kuin viime vuonna, mutta kaikkein mielenkiintoisin kokeilu on edessä, kun hän palaa ruotuun ja oman koulunsa penkkejä kuluttamaan. Miten vuosi tulee vaikuttamaan?

Vikke on perheemme teinimonsteruuden vallassa oleva kulinaristi ja mätisäkki. On huikeaa ollut seurata lapsen kasvua ja kehitystä avuttomasta sinappikoneesta nuoreksi aikuiseksi, jolla on omat ajatukset, huumori ja tapa toimia. Lukion psykologian tunneilta jäi lähtemättömästi mieleeni lause: ”Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, johon ympäristö vaikuttaa.” Nyt 16 vuoden kasvun jälkeen miettii, onko lapsemme vahvasti vanhempiensa kaltainen opittuaan heidän tapansa vai perittyään ne geeneissään? Läheltä seuraavana sitä on vaikea erottaa, kun aina ei tunnista tai oikeammin halua tunnistaa omia toimintatapojaan.

Viken kulinaristisuuden ensi askeleet ei ole olleet helppoja. Muutimme Monniin, kun hän oli puolitoistavuotias ja asuimme viisi ensimmäistä viikkoa ilman sähköä ja puoli vuotta ilman kunnallistekniikkaliittymää eli ilman puhtaan veden tuloa ja menoa. Opetin hänet syömään Bonat ja Piltit lämmittämättä. Purkin korkin naksahdus oli syömään kutsu ja hyvin ruoat maistuivat. Ehkäpä juuri tämän myötä Vikellä on sisäsyntyinen tarve laittaa ruokaa ja leipoa. Saisi ainakin parempaa, kun mitä äiti tarjoaa.

Hivenen on varmaan avattava, mitä mätisäkki tarkoittaa Viken tapauksessa. Moisella sanalla, kun voi olla negatiivinen kaiku. Vikke nukkui pienestä pitäen iltaseitsemästä aamuseitsemään. Vielä tänä päivänä hän osaa nukkumisen taidon ja lepuuttaa itseään tarvittavan määrän. Nuoren miehen kohdalla se on loistava taito ihan kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Isä Noviisi toiselta nimeltään Tero on laumamme vanhin ja viisain, ainakin omasta mielestään ja tämän uskomuksen hänen perheensä antaa silloin tällöin myös pitää. Hän on leppoisa ja humoristinen yllytyshullu, jolla on Vertin tavoin aina ehdottomasti hyvä tarkoitus asioiden hoidossa, mutta toteutus saattaa jäädä hivenen puolitiehen. Tero on ikuinen lapsi, jolle jäätelöpaketin jakaminen on tarkkaa ja haudan vakavaa puuhaa. Pikkutarkkuus on matkallamme ehdottomasti hyve. Auton ja vaunun pakkausta on nyt viilattu tarkasti ja pian se saattaa jopa lähteä sujumaan Teron haluamalla tavalla. Kiltimpää ihmistä lähiympäristöstä saa hakea ja näin sen on pakko myös olla, kun Äiti Noviisin matkaan on lähtenyt.

Äiti Noviisi toiselta nimeltään Katja, blogin äänitorvi, kun saattaa, ei saata vaan on kaikkien kiukuttelijoiden äiti. Jos vaivana on nälkä, väsy tai mieltä painaa jokin murhe, saa perhe ja erityisesti Tero tuntea sen nahoissaan. Vastapainoksi olen pyrkinyt olemaan kylläisenä, levänneenä ja murheettomana hetkenä rennoin rantein elämän ottava kumppani ja äiti. Toivottavasti Muumi Mamman viisaus ja oma suurpiirteys jälleen pian löytyisi. Hieman on ollut viime aikoina hukassa.
Yhdessä olemme kovaäänisiä, hyvää ruokaa rakastavia korttipelihulluja, joiden arki ei ole vielä täällä reissun päällä alkanut muotoutua rennoksi köröttelyksi ja paikkojen uteliaaksi tarkasteluksi. Ihmettä odotellessa!

Comments are closed.

Ota Yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.







%d bloggers like this: