Tähän mennessä eniten on yllättänyt kaikkeen arkipäiväiseen hoitamiseen tarvittava energia.  Leirintäalueiden, kaupunkien ja maiden vaihtuessa ovat kaikki asiat koko ajan uusia. Pelkästään ruoka-asioiden hoito kestää kaupan ollessa melkein aina uusi. Mistä löytyy mikäkin elintarvike? Onko tässä maassa saatavilla tuttua kotona käytettävää pyykinpesuainemerkkiä? Jos ei, niin minkä hajuisia nämä ovat?

Vertillä hajosi kännykkä jo Suomessa. Korjaaminen kesti Hyvinkäällä yli kuukauden. Ehjää siitä ei tullut koskaan. Nyt kahdeksan maan ja kahden korjausyrityksen jälkeen uuden hankinta oli todellakin ajankohtainen. Useampi kauppa, kauppakeskus ja kaupunki jäivät taakse, kun erilaisia kännyköitä vertailtiin. Valintahan olisi ollut helppo, jos äiti olisi kiltisti luvannut huomattavasti isomman summan hankintaa varten.  Jos edellinen oli vuoden vanha ja käyttökelvoton, niin ihan hirveästi ei kannata uudesta maksaa.

Vertti on aina ollut hyvä englannissa, mutta nyt on ollut selvä lukko. Jos ei tule puhetta, niin ei tule. Krakovan trampoliinipaikka ja sen mukavat ohjaajat auttoivat. Muutaman tunnin treeni ja pojan mielipide kielten puhumisesta oli muuttunut kuin taikaiskusta. Onneksi muuttui. Englantia puhumalla puhelimen osto kävi huomattavasti helpommin kuin elekielellä. Koko perhe oli mukana tsemppaamassa ja auttamassa.  Jos puhelimen haluat, niin itse hoidat keskustelut myyjien kanssa. Hienosti Vertti osasi ja hoiti. Puhelimen kanssa lähdettiin kotiin. Yksi tärkeimmistä kriteereistä oli pojalla sormenjälkitunnistus ja kotona se ei toiminut. Jaaha, tarvinnee lähteä vaihtamaan. Mitenkähän puolalainen kuluttajasuoja toimii ja antaa sitä kuuluisaa suojaa?

Kolme myyjää myöhemmin puhelimen sai palautettua. Rahat tulevat tilille. Käteen niitä ei täällä saa. No, vielä odotellaan, milloin tulee. Uudeksi luuriksi meille tarjottiin luuria, missä oli avattu turvateipit. Oltiin nirsoja eikä huolittu. Kolmas kerta toden sanoi. Luuri löytyi, mutta ei suojakuoria. Vasta viisi päivää vanha malli, joten koko maassa ei kuoria löydy. Saa nähdä miten Tšekeissä käy. Siihen asti joudun pidättämään hengitystä. Tekisi mieli lyödä vetoa, siitä kuinka kauan luuri kestää ilman suojaa. Mutta se saattaisi pahoittaa Vertin mielen, joten tyydyn vain jännittämään hiljaa mielessäni.

Aamulenkit ovat pikkuhiljaa pidentyneet. Tänään kuvittelin olevani maratoonarikunnossa, kun hölkkäilin nauttien tasaista, asfaltoitua ja tuuletonta jokivartta pitkin Krakovan aamussa. Luulisi, että 23 vuoden jälkeen on aviomiehen silmiä tuijotellut jo riittävästi, mutta vanhaan ansaan lankesin kirjaimellisesti. Seuraavaksi huomasin kellahtavani heinikkoon. Romantiikka oli kaukana. Sattui nilkkaan. Tasamaalla saattoi astua melko hyvin, mutta pieni muhkura astinanturan alla aiheutti kovaa kipua. Oli aika tutustua puolalaiseen sairaanhoitoon.

Kämppärin respasta neuvottiin erittäin hyvä ja laadukas toimipaikka. Parkkipaikka oli pieni, joten Tero jäi autoon, ja Vikke lähti avustamaan. Ekalla luukulla tarjoiltiin saksaa. Kun sitä ei irronnut meiltä kummaltakaan, saimme henkilökohtaisen saattajan, joka vei meidät kädestä pitäen uudelle luukulle. Pään pyöritystä edelleen, mutta tällä kertaa hoitaja meni kysymään suoran lekurilta, olisiko engelska lääkärillä hallussa. Mainiosti oli. Viken pantomiimiesitys tapahtuneesta, lääkärin pieni hipaisu ja minun nopea henkäisy palkittiin lähetteellä röntgeniin.

Röntgenin tiskillä oltiin tiukkoja ja vaadittiin meidän paikallista osoitetta Puolassa. Hoitajan sanastoon ei kuulunut selvästikään "karavaanailu". Sain eteeni valkoisen lapun, johon voisin ystävällisesti osoitteen kirjoittaa. Piirsin siihen auton ja vaunun. Selvensin sanoilla: turisti, auto ja asuntovaunu. Tätä seurasi sairaalakäynnin pisin odotus. Asiaa kovasti selvitettiin ja lopputuloksena sain antaa kotiosoitteen Suomesta. En kehdannut kertoa, ettei kotiosoitettakaan ole ja olisin kulkuri ensi vuoden heinäkuun loppuun asti. Pidin parhaimpana olla kertomatta, jotten huomaisi kohta olevani ilman lapsia ja istuvani itse pehmustetussa kopissa tai pidätettynä irtolaisuuden johdosta.

Röntgenissä otettiin nilkasta kuvat. Oikeasta jalasta kylläkin, mutta nilkan sisäpuolelta kivun ollessa ulkopuolella. Ystävällinen röntgenhoitaja kertoi kuvien sisältävän kuitenkin kaiken informaation. Meidän piti vain odottaa kuvien saamista mukaan. Vikke oli ihan innoissaan. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt tummia röntgenkuvia. ”Siis saako nää ihan omaksi?” ”Harmi, että ehdittiin ostaa Puolasta magneetit jääkaapin oveen, näistä olisi saatu ihan loistava magneetti askarreltua”. Ja hän oli ihan tosissaan. Tunsin itseni niiiin vanhaksi. Ihanaa, saatoin tarjota uusia elämyksiä lapselle. Eikä tarvinnut edes mennä huvipuiston "vemputtimiin".

Saimme tohtorisedältä helpottavan tiedon, ettei murtumaa ole. Hoitona olisi kymmenen päivän liikuntakielto, ruiskeella pistettävät lääkkeet, kepit ja sitten uudelleen lääkäriin. Kiittelimme vuolaasti ja yritimme lähteä, mutta tohtoripa ohjasi viereiseen huoneeseen ja pyysi odottamaan. ”Ahaa, ok täällä pitää maksaa sisäpuolella ennen kuin poistutaan.” No ei sittenkään, pääsin hoitotasolle istumaan. ”Minulle laitetaan siis side, jotta jalka saa levätä.” Vikke ohjattiin tomerasti ulos ja minut elekielellä sekä muutamalla tönäisyllä laverille mahalleen. Lääketieteen asiantuntija en todellakaan ole, mutta nyt taisi hoitaja aloittaa kipsin valmistamisen.

Viime talvena Vertillä murtui laskettelurinteessä reisiluu. Lastenklinikalla naulattiin reisi titaaninauloilla kasaan ja jalkaa EI missään vaiheessa KIPSATTU. Olin kauhuissani. Kerroin lääkärillekin meidän tulevan varmasti jo seuraavalla viikolla takaisin, mikäli yhtään poikaani tunnen. Lääkäri lohdutti kertomalla, että näin on hoidettu kaikki kymmenvuotiaat ja yhtään ei ole tullut takaisin. Kaikkien manaamieni uhkakuvien jälkeen jalka parani kuitenkin moitteettomasti. Minulla nyrjähti nilkka Puolassa ja sain kipsin jalkaani. Hoitotasolla maatessani purin poskeani, jotta en olisi nauranut ääneen.

Setä Tohtori oli todella ystävällinen. Kipsauksesta lähtiessäni sain reseptin ja latinankielisen diagnoosin seuraavalle hoitotaholle vietäväksi. Lisäksi minua opastettiin tarkasti, ettei jalkaa saa laskea maahan ja jos kipua alkaa tuntua, niin lääkäriin on mentävä kiireen vilkkaa. Hyppiessäni yhdellä jalalla Viken kanssa hissiin jännitimme kestääkö hissin vaijeri, niin hyvin hissin lattia keinahteli allamme. Koneen hissitehtaalla saattaisi olla tarjouksen teon paikka kyseiseen kohteeseen. Alakerran apteekkiin pääsimme kuitenkin onnellisesti. Siellä ohjeistin Vikkeä ostamaan kyynärsauvat, mutta työntämään suonensisäiset lääkereseptin syvälle taskuun. Mukana olevat käsileikkauksesta jääneet kipulääkkeet saivat korvata moiset mömmöt.

Päivä kruunattiin soitolla vakuutusyhtiöön. Minua kiinnosti kovasti, miten toimimme jatkossa ja voimmeko jatkaa matkaa eteenpäin tai korvaako vakuutus vain nämä ensimmäiset lääkärikäynnit? Ohjeet olivat hyvät ja saimme hyvän matkan toivotukset, joiden saattelemana matka jatkuu Tšekkeihin.

Juuri känny piippasi ja hyvä ystävä laittoi lisäinfoa tohtorin lausunnosta. Latinan lisäksi lapussa luki puolaksi ”Pitäisi tavata spesialisti” ja lopuksi englanniksi ”and they will do rest”. Vähän alkoi jännittää, mitä se ikinä tarkoittaneekaan. Jäämme odottamaan.

 

Comments are closed.

Ota Yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.







%d bloggers like this: