Tavaraläjä vaunun lattialla on pikkuhiljaa löytänyt paikoilleen. Yksi muovipussillinen ylijäämärompettakin on jo lähdössä kotiin ensimmäisen mahdollisuuden salliessa. Toivottavasti jo tänään, kun saamme yllätysvieraita kotopuolesta. Some yhdistää ihmisiä.

Turengista herätessä jatkoimme matkaa asioidenhoitoreissulle Hämeenlinnaan ja Tampereelle. Takapenkin kysymys ”Voidaaks´ käydä Porissa?” muutti hieman matkasuunnitelmia. Ainoa mihin olemme sitoutuneet ja mihin tulemme pyrkimään välivuoden aikana, on löytää aikaa kaikelle sille, mihin kukin meistä aikaa haluaa käyttää, joten miksi ei sitten Poriin. Serkkujen luokse ja Sinisen Lounashuoneen ihanien lihapatojen ääreen. Jos ootte joskus Porissa päin kulussa, niin käykää ehdottomasti Sinisessä. Tarjolla on mahtavaa lounasruokaa!

Reissu oli muutenkin kannattava. Lähtöpäivänä oli paljastunut dieselvuoto Meisselin mahan alta. Meisseli on urhoollinen vetoautomme, jolle on ladattu paljon odotuksia, mutta myös ymmärrystä. Onhan se vasta muutama viikko sitten tullut Suomeen ummikkoruotsalaisena ja koti-ikävä saattaa vielä kaihertaa rintaa. Korjaamo löytyi ja pari murtunutta letkua ja kovia kokenut tiiviste vaihtui uusiin.

Meisseli on muutenkin ollut vähän pahalla päällä. Vanhana poliisiautona se ei taida olla tottunut köröttelemään kahdeksaakymppiä ja kiskomaan perässä puolentoista tonnin kuormia, joten eilen sanoi sähköikkuna pikkunaksahduksen saattelemana sopimuksensa irti. Äiti Noviisi tästä ei huolestunut päinvastoin oli sangen kiitollinen, kun ikkuna pysyy nyt varmasti kiinni. Mikäpä ihanampaa kuin nauttia kesän harvoista aurinkoisista päivistä lämpimässä autossa. Loput perheestä olivat kyllä aivan eri mieltä.

Äiti yritti perhettään lohduttaa muistelemalla viime kesän Saksan reissun oikeasti hikisiä tunteja Sitruunassa. Erityisesti mielen päällä oli eräs hilpeän hauska retki eläintarhan safarilla. Päivä oli kuuma jo muutenkin. Lämpömittari hipoi 30 astetta. Autoletkassa ajelimme hissun kissun ja ihastelimme leppoisasti vaeltelevia eläimiä. Isä Noviisin ihmettely auton lämpöjen noususta muutti tilanteen pikkuisen tukalammaksi. Kun lämpömittari lähestyi punaisen rajoja, ei auttanut kuin kääntää puhallin ja lämmitys täysille. Se auttoi. Moottorin lämpötila laski ja pysyimme letkan tahdissa mukana. Vaarallisten kissaeläinten portti sai hysteerisen naurukohtauksen autossamme. Siis oikeesti meidän on suljettava ikkunat! Moottori hyrräsi tyytyväisenä, mutta lämpötila auton sisällä nousi huikeasti. Saimme nähdä Afrikan kissapetoja ja nauttia omatekoisesta Afrikan kuumasta tuulesta. Hiki valui ja meillä kaikilla oli niiii-in mukavaa. Jos olette kiinnostuneita kokonaisvaltaisesta Afrikka-kokemuksesta Saksan eläintarhoissa, voitte ottaa yhteyttä Matkatoimisto Noviisiin. Autamme mielellämme rautaisella kokemuksella.

Päivät Porissa olivat leppoisia. Autoon olisi pitänyt tehdä muutama juttu, kuten järjestellä takatila ja vaihtaa Ruotsin kilvet siirtokilpiin, mutta tyhjästä on paha nyhjästä, kun kohde oli korjaamolla. Jouduimme siis nauttimaan vain oleilusta. Serkkujen robottiruohonleikkuri Ville sentään järjesti pientä elämää. Sympaattinen pikkuotus mönki päivät pitkät nurmikolla ja piti sen kadehdittavan siistinä. Päivisin sillä on ruokkis ja siesta, mutta muuten se ahkeroi aamusta iltaan. Eipä meistä kukaan olisi uskonut millaiset kavalat ajatukset Villen mielessä liikkui. Huonosti kiinnitetty polkupyörän suojus kun sattui lennähtämään sen tielle, oli Ville oitis sen kimpussa pahat mielessään. Suojus sai kohtaamisesta muistoksi pari reikää, mutta Villeltä pääsi itku. Kovasti se piipitti ja alkoi mököttää. Isä Noviisi kävi sitä sitten vähän jututtamassa ja juttutuokion myötä Ville mönki talon seinustalle latausasemaan turvaan. Ei näkynyt loppuvierailun aikana Villeä, mutta toivottavasti hän on jo toipunut tapaamisestamme.

Porin jälkeen oli jo aika suunnata ikään kuin sille Euroopan turneelle, josta tässä on jo muutaman kerran vouhkattu. Euroopan hieman tietyllä tavalla eksoottisemmat maat kuten Ukraina, Valko-Venäjä, Moldova ja Venäjä ovat aiheuttaneet meille pään vaivaa. Rohkeus ei oikein riitä, mutta kun sit kuitenkin olisi kiva käydä painamassa edes varpaat näiden maiden kamaralle. Venäjän maaperän tutustumisen ratkaisimme Viipurin risteilyllä Lappeenrannasta. Nähtäisiin samalla Saimaan kanava ja koettaisiin aito suomalainen järviristeily meininki. Lapset kovasti kyselivät tax freen perään ja lupasinkin, että kyllä sellainen siellä on. Yllätys oli melkoinen ja ilmeet sen mukaiset. Risteilyaluksemme kun erosi jonkin verran Ruotsin laivojen risteilijöistä ja samassa suhteessa kutistui myös tax free.

Tunnelma oli kuitenkin oivallinen. Risteilyemäntä kertoi historiaa Saimaan kanavasta, järjesti kaikenlaista viihdykettä bingosta piirustuskilpailuun, trubaduuri laulatti väkeä niin suomeksi kuin venäjäksi ja alakerran ravintolassa sai käydä nauttimassa kokin luomuksista. Totesimme valinnan olleen hyvä. Suomen päässä oli passintarkastus tullen mennen. Venäjältä oli tarkastus mennessä, mutta palatessa passit tarkastettiin tiukasti kahteen kertaan ja lisäksi säteilymme tutkittiin. En tiedä kuinka tyypillinen matkamuisto repullinen plutoniumia on, mutta tälläkin kerralla ymmärsimme jättää kyseisen tuotteen ostamatta.

Seuraavana päivänä satuin kuulemaan radiosta Ville Haapasalon haastattelun. Ville kertoi, että oikeat venäläiset, syvät kansan rivit pitävät meitä suomalaisia kavereinaan ja ystävinä. Heitä kovasti naurattaa, kun kuulevat, että Suomessa otsikoidaan Venäjän uhkasta. Ihmetys on suuri. Venäjäkö suomalaisia uhkaa? Mutta kyllä koin itse mielekkäämpänä rajavartija Tammisen ystävällisen tervehdyksen paluupassitarkastuksessa kuin tiukan venäläisen tuijotuksen Viipurin rannassa. Mitenkähän paljon meitä olisi tutkittu ja syynätty Vaalimaalla, jos 12 metrin yhdistelmällä olisimme lähteneet Viipuriin tutustumaan?

Lappeenranta jäi taakse ja tauon paikka oli jälleen edessä. Olimmehan jo huimat 40 km matkanneet. Imatralta löytyi pieni uimaranta, jossa ei meitä kielletty tälläkään kertaa leiriytymästä. Pöperön laittoon ja iltauimasuunnitelmat keskeytyivät hetkeksi, kun maailman kallistui melko vinoon. Takajalat, jotka jo aikaisemmin aiheuttivat meille murhetta, olivat taas tapetilla. Viimeksi niitä käytettiin liian ahkerasti, nyt taas jätettiin käyttämättä. Vaunu keikkui ja keikkui. Isä Noviisin viimeksi liian heikoiksi todistetut voimat auttoivat meitä tällä kertaa ja palautti elämämme vakaaksi. Vertin kysely ”Miksei mennä campingalueelle” sai lisää vastauksia. Siksi, että olemme monessa asiassa niin tavattoman tumpeloita, että harjoitellaan vielä hetki. Vaikka me itse näille nauretaan, niin ei voi tietää, kuinka moni nauraa leirintäalueella?! Ennemminkin saattavat seurata tohelointiamme kauhun sekaisella järkytyksellä.

Heräsimme ihanaan auringonpaisteeseen todetaksemme, ettei mikään sähkölaite toimi vaunussamme ja jääkaappi-pakastin ovat lämminneet. ”Jipii, nyt meidän on ainakin mentävä leirintäalueelle” hehkutti Vertti. Saadaan sähköä ja päästään pelaamaan pleikkaa. Tähän väliin oli pakko kysyä häneltä ”Ai, nelosen pleikalla kolmosen pelejä?” En ymmärrä, miksi meiltä vaunua järjestellessä löytyi läjä kolmosmallin pleikan pelejä. No nekin ovat nyt lähdössä kotiin.

Lukuelämyksemme top ykkönen on ollut viimeisen viikon ajan vaunumme käyttöopas. Siihen siis tälläkin kertaa perehtymään. Ei auttanut ei. Onneksi muna on kanaa viisaampi ja Viken ihmettely ”Mikä toi on?” antoi jälleen kerran valoa tunnelin päähän. Saimme tutustua päävirtakytkimeen. Kukaan ei tunnusta ja keksi miten se ei oli yön aikana napsahtanut pois päältä, mutta tuska hieman lievittyi. Sähköä saatiin. Jääkaappimysteeri on vielä riesanamme, mutta eilen se alkoi verkkovirrassa jo herätä henkiin.

Leirintäalue tuntui eilen illalla luksukselta. Meillä on sähköä, vettä runsain mitoin, suihku. Juhlan kunniaksi Vikke valmisti meille kolmen ruokalajin menuun. Limppa ja aikuisten limppa sai kaikki murheet vaikuttamaan pieneltä ja vähäpätöiseltä. Olemme kuitenkin ottaneet sen suuren askeleen ja hypänneet jo. Ilomme, surumme, nautintomme ja velvollisuutemme ovat tässä 12 metrissä. Etelään piti mennä auringon perässä, mutta suuntanamme onkin yötön yö ja pysähdyspaikkana Vuokatti. Täällä me kävimme viikko sitten muuttokuorman hakemassa ja tänne halusimme tulla vielä hetkeksi olemaan. Matka jatkuu joku päivä kohti Hammerfestiä, mutta nyt tuntuu haikealta ja surulliselta ja niitä tunteita jäämme hetkeksi pureskelemaan tänne Äiti Noviisin vanhempien kotiseudulle.

Comments are closed.

Ota Yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Älä jää uutispimentoon! Uutiskirje sisältää uutisia ja ajankohtaisia tarjouksia.



Tilaa Bestis

Bestis on karavaanareille suunnattu maksuton asiakaslehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa.







%d bloggers like this: